Uudet Kujeet

Vuoden vaihteen vietimme Shanghaissa. Otimme oikeastaan varaslähdön juhlintaan, sillä perjantaina 30.12 Yuyintang klubilla oli Final Battle Metal Show, eli kiinalaista metalli musiikkia kokonaista 5 bändiä.

Ajatuksena kiinametalli kuulosti huvittavalta kaiken tämän täällä kuuluvan verenpaineen nousua aiheuttavan sokerisen balladihyminän, säälittävän highschool emorokin, junttidiskon ja korvia raastavan kiekunan eli perinteisen kiinalaisen kansanmusiikin jälkeen. Voisiko ne oikeasti saada aikaan hyvän metallikokemuksen? Mutta pakkohan se oli mennä katsomaan ihan vaikka vain hyvien naurujen vuoksi.

Yuyintang on ilmeisesti Shaghain ainoita (ainoa?) vaihtoehtoisempaa musiikkia hiphopista metalliin säännöllisesti tarjoava klubi ja  muistuttaa enemmänkin jotain, joka voisi löytyä Berliinistä. Paikka on pieni, ehkä noin 200 (kiinalaista) henkeä vetävä intiimi ug mesta, jonka mustilla seinillät tarrat ja vanhojen tapahtumien julisteet kilpailevat tilasta graffitin kanssa. Pieni lava, hämyinen valaistus, nuhjuinen sisustus ja intiimi tunnelma ja kohtuu hintaiset juomat. Eli hyvä keikkapaikka.

Ensimmäinen paikka, jonka WCn seinälle on kirjoitettu! Hienoa että tällainenkin paikka löytyy.

Yleisöstä noin 1/3 oli länsimaalaisia ja 80% niistä miehiä, joka on siis suurin määrä länsimaalaisia, jota olen nähnyt kerralla syyskuun jälkeen, mikäli ei lasketa marraskuun lopulla ollutta suomalaisten tapaamista Shanghaissa. Kiinalaisista melkein puolet oli naisia, mikä taas on todella hyvin verrattuna meikäläisiin äijävetoisiin metallikeikkoihin. Yleisen konservatiivisesta hiusmuodista johtuen, kiinalaisten metallidiggailuun ei tukan heilutus kuulu,  sijaan täällä on meillä enemmän punkkiskenestä tuttu moshpit pyörintä. Jokainen tavallan. Kiinan kieli taipuu hämmästyttävän hyvin kuolometalliin. Lyhyet, paljon konsonantteja sisältävät sanat toimivat erittäin hyvin laulumelodioissa. Samalla metalli on kansainvälinen kieli, jota on helppo puhua. Nostat vain etusormen ja pikkusormen pystyyn ja käsi ilmaan. Bändit soittivat tiukat 30- 40 min. setit ilman turhia välispiikkejä ja seuraava bändi aloitti heti  noin 10 minutin pikaroudauksen jälkeen. Yleisöystävällistä ja kiinalaisen tehokasta. Hyvä niin.

 

Entäs se musa? No hyviäähän se oli. Kuuntele itse.

Illusory Asseveration Vähän Thrashimpää metallia.

Drawn In Suffering (Symphonic Progressive Metal)

Terminal Lost (Symphonic Black Metal)

Rest In Peace (Folk Melodeath Metal)

Screaming Saviour (Symphonic Black Metal)

http://www.myspace.com/screamingsavior

Screaming Saviour oli illan paras kokemus ja samalla osti tiensä minun vuoden 2011 live keikkojen top 3 listalle. Kalpeanaama suosittelee!

Keikkojen jälkeen jäimme klubin eteen jutulle yhden europoika-kiina tyttö parin kanssa ja poitsuhan oli suomesta. “Perkele” kajahti Shaghain yössä ja hyppäsimme yhteisen taksiin kohti Shanghain Infernoa. Kuinka suuri olikaan pettymyksemme, kun saimme tietää, että Inferno oli suljettu joidenkin lupaepäselvyyksien vuoksi. Sääli.

Kalpeanaama Infernossa marraskuun alussa

Olihan se toisaalta arvattavissa. Paikan sijainti perinteisessä ranskalaiskorttelissa suurlähetystöjen ja poliisiaseman vieressä asuinrakennuksen alakerrassa ei kenties ole aivan oikea paikka Shanghain ensimmäiselle ja ainoalle metallibaarille. Vai mitä mieltä olette siitä, että illasta toiseen univormupukuinen istuu baarin pöydässä tarkkailemassa, että biljardipöydällä ei uhrata neitsyitä. Ei se varmaan sinne musaakaan tullut diggailemaan.

Suomessa ne tulee siviilit päällä kyttäämään. Täällä reilusti vormussa.

Päädyimme siis viettämään loppu illan läheiseen Beaver baariin, jossa linjana oli liian lujalla musaa AC/DC.stä Michael Jacksonin kautta A-HAn hyvässä saksalais-suomalais-kiinalais-tsekkiläisessä seurassa.

Uuden vuoden aatto kului mukavasti vaimon osalta tutustuen kiinalaiseen nykytaiteeseen M50 galleria ateljee kompleksissa minun skeitatessa SMP.ssä.

Sitten syömään.

Sichuan tofua, Härkäsammakkoa, kasviksia ja sieniä, papuja, keittoa ja friteeratut banaanit. yht.15€

Herkullisen päivällisen jälkeen ja vuosi vaihtui hotellissa surffaten reilua 30 TV-kanavaa, toistemme seurasta nauttien ja latautuen uuteen vuoteen.

Hyvää vuotta 2012!

This entry was posted in Kiina Bailaa. Bookmark the permalink.

One Response to Uudet Kujeet

  1. korento says:

    SUPERHYVÄÄ Vuotta teitil molemmille!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>